Agilitykisat Oulussa 13.2.2010
Tuomari: Tuomo Pajari
Pakkasen paukkuessa lähdettiin Arjan ja villistyttöjen kanssa kisareissulle Ouluun KAS:n järjestämiin agilitykisoihin. Kisat pidettiin maneesissa, joten kylmä päivä oli ja hyvin täytyi muistaa lämmitellä. Molemmat radat olivat aika haastavia! A-kisa lähti hieman onnettomasti liikkeelle kun Bruno varasti lähdössä ja ensimmäinen kielto tuli jo toiselle esteelle ja seuraava kielto heti kolmannelta kun Bruno viiletti vauhdilla ohi puomin. Matka jatkui ihan mukavasti radan puoleen väliin saakka, jolloin sitten kepeille tehtiin vielä yksi todella tyhmä virhe ja tulos HYL. Vauhtia oli Brunolla nyt mukavasti, mutta ohjaaja oli ihan kuutamolla…
B-kisa lähtikin sitten paremmin liikkelle kunnes taas kepeillä mokailtiin ja viimeinen kielto tuli vielä sitten radan loppupuolella olleesta pussista, jonne Bruno ei suostunut menemään eli tältäkin radalta tulos HYL.
No hyvää kokemusta saatiin taas kerättyä matkalta ja tiedetään taas mitä harjoitellaan ahkerasti ennen seuraavia kisoja: keppejä ja pussia