AgiRotu Lappeenrannassa 9.-10.7.2011

Osallistuimme Brunon kanssa tänä vuonna ensi kertaa AgiRotu-tapahtumaan. Matkaan lähdimme Annikan ja koikkerityttösten Susun ja Zeldan kanssa jo perjantaina, sillä matkaa Lappeenrantaan oli taas reilusti. Koko viikonlopun oli ihan mieletön helle +30 ja se kyllä koetteli niin ohjaajien kuin koirienkin kestävyyttä! Viilennysmanttelit ja vesisaavit olivat kovassa käytössä. Olin ilmoittanut Brunon mukaan vain sunnuntain joukkuekisaan, joten lauantain vietimme kisaturisteina ja kannustimme Annikaa ja koiria radoilla.

Sunnuntaina oli sitten joukkuekilpailujen vuoro. Havaneesijoukkueita oli saatu kasaan kaksi. Kisasimme Brunon kanssa joukkueessa Rukkitien vesivahinko, joka koostui neljästä Bannera’s-koirasta!!! Oli mahtavaa saada oma Bannera’s-joukkue kasaan! Joukkueessamme kisasivat Brunon lisäksi näyttelyreissuiltakin tutut kaverimme Pian Noa (Bannera’s Fast’n Famous) sekä Tanjan tytöt Mimosa (Bannera’s Gilded Gemstone) ja Viola (Bannera’s Memorable Milestone). Joukkueemme oli menossa mukana hyvällä havameininkillä eli hauskaa pidettiin radalla eikä meno ollut kovin tosikkomaista :) Joukkueemme selvitti radan läpi kunniakkaasti; virheitä taisi kertyä jokaiselle jonkin verran ja aikaakin kerättiin sen verran paljon, että sijoitus löytyi sieltä listan häntäpäästä :)

AgiRotu oli kyllä todella mukava ja leppoisa tapahtuma ja varsinkin meidän joukkuekisa oli kyllä oikein hauska kokemus! Kiitokset havaporukalle mukavasta päivästä sekä Annikalle hauskasta ja hikisestä viikonlopusta :D

Agikisat Kajaanissa 28.5.2011

Tuomari: Kari Jalonen

 

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna seuramme KSTK järjesti historiansa suurimmat agikisat: kaksipäiväiset kisat, jossa jokaiselle tasoluokalle oli kolme kilpailua.

Tänäkään viikonloppuna vauhti ei huimannut päätä kun Brunon kanssa radalla menimme. Ensimmäisenä kisattiin C-kisa, joka oli hyppyrata. Siitä selviydyimme ilman ratavirheitä, mutta yliaikaa kertyi reilu 11 sekuntia (tulos 11, 39; sijoitus 6./7). B-kisan selvitimme myös ilman ratavirheitä ja tuloksella 17,89 sijoituksemme oli 3.(/7). Viimeisessä A-kisassa vauhti oli ehkä parhainta mutta kolmanneksi viimeisen hypyn onnistuin mokaamaan niin, että ohjasin Brunon sinne väärältä puolelta ja tuloksena HYL.

Agikisat Lieksassa 21.5.2011

Tuomari: Minna Väyrynen

 

Lieksan agilitykisoihin lähdimme Brunon kanssa Elinan, Eijan ja Ilonan kyydissä. Viikon riehuminen pikku-Carloksen kanssa taisi nyt näkyä radalla, sillä vauhti ei huimannut kummallakaan radalla.  B-kisassa vietimme radalla aikaa lähes puoli minuuttia yli ihanneajan, lisäksi saimme yhden vitosen kiellosta. Tuloksella 34,19 sijoituimme kuitenkin kolmansiksi (3./8), sillä loput kilpakumppanit hylättiin!

A-kisassa Bruno oli ehkä vielä ensimmäistä rataa hitaampi. Hitaasta vauhdista huolimatta onnistuin Brunon ohjaamaan yhden hypyn väärältä puolelta, joten A-kisasta HYL.

Agikisat Joensuussa 22.4.2011

Tuomari: Tuija Kokkonen

 

Pääsiäisen vieton aloitimme tänä vuonna agilityn merkeissä, kun matkasimme Pitkänä Perjantaina Joensuuhun agilitykisoihin. Tiedossa oli kaksi agilityrataa.

Kakkosluokat aloittivat B-kisalla. Brunolla oli alussa ihan mukavasti vauhtia, mutta radan alkuvaiheessa lähdin itse vedättämään Brunoa vähän liikaa ja rima tippui. Lisäksi radalta tuli myös yksi kielto oman ohjausvirheeni takia. Kepit olivat tänään todella hitaat! Maneesin tuoksuva pohja veti taas tälläkin kertaa mielenkiinnon pois kepeiltä. Maalissa yliaikaa oli kertynyt reilut 11 sekuntia (joista suurin osa tuli todellakin kepeiltä). Tuloksella 21,65 sijoituksemme oli kuitenkin 3.(/6).

A-kisa meni oman ohjaukseni kannalta hieman paremmin ja napakammin. Yksi rima kuitenkin tippui ja kepeiltä tuli yksi kielto sekä rutkasti ylimääräisiä sekunteja. Tuloksena 20,11 ja sijoitus 2.(/6) heti Eijan ja Ilonan jälkeen.

 

Agikisat Haukiputaalla 26.3.2011

Tuomari: Marjo Heino

Tänä viikonloppuna lähdettiin kisailemaan Haukiputaalle agilitykisoihin. Matkaseuraksi saimme tällä kertaa Eijan ja Ilona-puudelin.  Kisoissa oli luvassa kolme kilpailua ja 2. luokkalaiset pääsivät aloittamaan hyppyradalla. Brunolla oli ihan kiva vauhti päällä, mutta ensimmäisessä kisassa Bruno hieman katseli ja liukasteli kuluneella alustalla ja kun pari mutkaakin venähti vähän turhan pitkiksi, saavuimme maaliin reilu 6 sekuntia yli ihanneajan. Ratavirheitä ei radalta tullut. Tuloksella 6,20 sijoituksemme oli 5.(/8).

Toinen kisa lähti myös vauhdikkasti käyntiin…. niin vauhdikkaasti, että kolmantena esteenä olleen putken jälkeen Bruno päätti käydä hyppäämässä oma valintaisen hyppynsä, sillä seurauksella että tuloksena HYL.

Viimeiseen kisaan Brunolla riitti vielä kivasti vauhtia ja siinä teimmekin 0-radan, mutta yliaikaa taaskin lähes 6 sekuntia. Tuloksella 5,59 sijoituimme kuitenkin kolmanneksi (3./5) ja kävimme pokkaamassa palkinnon ennen kotimatkalle lähtöä.

Agikisat Haukiputaalla 12.2.2011

Tuomari: Rauno Virta

Lauantaina 12.2. suunnattiin Brunon kanssa kulkumme kohti Haukipudasta Oulun koirakerhon järjestämiin agilitykisoihin. Päivän ohjelmassa yhteensä 3 kisaa 2. luokille. Matkaan lähdimme Minnan ja bordercollie Nepun kyydissä pakkasen paukkuessa -20 asteessa. Onneksi hallissa lämpötila oli kuitenkin plussan puolella, joten hyvin tarkenimme.

Kakkosluokat aloittivat hyppyradalla. Mukavan haastava rata, jossa ei mitään ihmeitä ollut… paitsi okseri, jota Bruno usein hieman kyttäilee. Ja niinhän siinä kävi, että lähdin liikaa vedättämään okserille ja Bruno alkoi ihmettelemään ja rima lähti matkaan :( Loppurata mentiinkin sitten hitaasti Brunon katsellessa tarkkaan jokainen este :( Maalin päästyämme olimme keränneet yliaikaa 8,98 sekuntia ja 5 ratavirhettä siitä okserista eli tulos 13,98, sijoitus 4.(/4).

Toiseen kisaan saatiin ihan mukavasti vauhtia, okseri otettiin varman päälle ja rimat pysyi kannattimillaan eikä muitakaan ratavirheitä tullut. Maalissa yliaikaa 5,30 sekuntia eli tulos 5,30 ja sijoitus 4.(/6).

Viimeisessä kisassa Brunolla oli paras vauhti päällä eikä okserikaan enää kummitellut. Tämäkin rata suoritettiin ilman ratavirheitä ja yliaikaakin vain 2,29 sekuntia!!! Tällä tuloksella sijoitus 2.!!! Viimeisellä radalla olin jo todella tyytyväinen Brunon vauhtiin ja meininkiin. Minna antoi päivän aikana monia hyviä neuvoja ja ne selvästi purivat jo viimeisessä kisassa. Kiitos Minna! :)

Agikisat Kajaanissa 8.1.2011

tuomari: Minna Jokisaari

Vuoden ensimmäiset agilitykisat kisattiin tutussa kotihallissa, Kajaanin pallohallissa. Kajaanin kv Tamminäyttelyn yhteydessä pidetyissä iltakisoissa oli tarjolla kaikille tasoluokille yksi kisa Minna Jokisaaren tuomaroimilla radoilla.

Brunolla oli radalla ihan kohtalaisen mukava vauhti päällä. Päästiin Brunon kanssa rata ilman ratavirheitä, mutta yliaikaa pääsi kertymään reilu 6 sekuntia. Videolta näkee hyvin, että olen melkein jokaisessa käännöksessä sen verran myöhässä että mutkista tuli hieman liian pitkät ja aikaahan niihin tuhraantuu! Sen verran taitaa tuo kisatilanne vielä jännittää, että vähän varmisteluksi menee tuo ohjaus.  Kisavarmuutta siis lisää :)

Tuloksella 6,84 sijoituimme kuitenkin neljännelle tilalle.

Video:

Agikisat Kajaanissa 16.10.2010

Tuomari: Leena Rantamäki-Lehtinen

Kotikisat vaihteeksi! Kerrankin lyhyt kisamatka, kivaa! Tänään vuorossa oli siis KSTK:n järjestämät agikisat Kajaanin pallohallissa, joissa 3. luokkalaiset ratkoivat myös piirinmestaruudet.

Kakkosluokat aloittivat B-kisalla eli hyppyradalla. Brunolla oli mukava vauhti päällä eikä radalla ollut pussikaan hidastanut vauhtia lainkaan. Mutta, mutta mutta…. ihan radan lopussa olimme jo suorittamassa viimeisiä esteitä eikä ratavirheitäkään ollut vielä alla, Bruno lähti hyppyyn aivan liian kaukaa ja rysäytti suoraan riman päälle :( Tassut ilmeisesti kolahti sen verran, että loppu radalla vauhti hidastui huomattavasti Brunon varmistellessa jokaisen hyppynsä tosi tarkkaan :(   Maaliin tullessa yliaikaa pääsi kertymään 5,85 sekuntia ja ratavirheitä siis 5 eli tulos 10,85 ja sijoitus 5./7.

Toisessa kisassa tassuihin osunut rima “kummitteli” ilmeisesti Brunon mielessä edelleen, sillä vauhti oli huomattavasti hitaampi Brunon varmistellessa hyppyjä. Lisäksi saimme kepeiltä yhden vitosen minun kiirehtiessä jo seuraavalle esteelle ja Bruno jätti viimeisen välin pujottelemassa. Tulos 23,99 (rv 5 ja av 18,99) ja sijoitus 5./6.

Video:

Agikisoissa Oulussa 10.10.2010

Tuomari: Marjo Heino

Agilitypainoitteinen viikonloppumme jatkui Oulussa tai itseasiassa Haukiputaan Virpiniemessä.  Jos eilen oli Siilinjärvellä huono pohja juosta niin Virpiniemessä kisa-alustana oli upea tekonurmi, mutta ilma puolestaan lähenteli syysmyrskyä! Tänään vauhti oli Brunollakin ihan kivasti kohdallaan hyvällä alustalla, mutta kontaktit tuottivat tänään ongelmia!

A-kisa lähti vauhdikkaasti liikkeelle… kolmannella esteellä, puomilla, Bruno huomasi jotain kiinnostavaa, että loikkasi kamala kaarella puomin kontaktin yli ja juoksi katselemaan maisemia melkein kentän toiseen päähän asti! Aikansa tuijoteltuaan ukkeli palasi kuitenkin luokseni ja pääsimme loppuradan virheittä maaliin. Viiden ratavirheen lisäksi saimme yliaikaa 6,83 sekuntia. Tulos siis 11,83 ja sijoitus 5./10.

B-kisassa radan alussa epäonnistuin saattamaan Brunon pakkovalssilla putkeen ja siitä 5 ratavirhettä. Lisäksi A-esteellä Bruno taas bongasi jotain mielenkiintoista ja teki samat kuviot kuin A-kisassa puomilla eli iso loikka kontaktin yli ja yleisöä katselemaan. Tulos 22,64 (rv 10 + av 12,64) ja sijoitus 7./10.

Videot:

Agikisat Siilinjärvellä 9.10.2010

Tuomari: Elina Hannikainen

Tasan vuosi sitten aloitimme Brunon kanssa agilitykisauramme Siilinjärvellä ja nyt starttasimme samassa paikassa ensimmäistä kertaa 2. luokassa! Kisapäivämme käsitti yhteensä kolme kisaa, joista C-kisa olisi hyppyrata.

Kisat pidettiin maneesissa, jonka pohja oli tällä kertaa todella pehmeä ja epätasainen. Brunon vauhti ei ollut parasta mahdollista koko päivänä pehmeän pohjan vuoksi. Lisäksi “ihanasti” tuoksuvat hevosten kikkareet veivät myös huomiota ajoittain pois agilityn parista.

Kakkosluokka aloittikin urakkansa ensimmäisenä C-kisalla eli hyppyradalla. Bruno eteni ihan kohtalaisen mukavasti radalla ja toiseksi viimeiselle esteelle, kepeille, tulimmekin ilman ratavirheitä. Mutta sittenpäs keppien luona olikin jotain ihania hajuja, joita piti jäädä haistelemaan. Jouduimme ottamaan kepit uudelleen eikä vauhti päätä huimannut. Maaliin pääsimme siis 5 ratavirheellä, mutta aikaa kepeillä tuhrautui niin paljon, että yliaikaa saimme 25,94 sekuntia. Tuloksella 30,94 sijoitimme kuitenkin luokassa kolmanneksi :)

B-kisa päästiin läpi ilman ratavirheitä, mutta pehmeä pohja vei sen verran paljon Brunon vauhtia, että aikavirhettä kertyi lähes 16 sekuntia. Tulos 15,92, sijoitus 8./13.

Viimeisessä kisassa töppäilemme myös keppien kanssa 10 ratavirheen ja 20,25 yliaikasekunnin arvoisesti. Tulos 30,25 ja sijoitus 7./12.

Vaikka tuloksilla ei tällä kertaa päästy juhlimaan, oli kiva todeta että selvisimme 2-luokan radoista hyvin. Ratavirheet tulivat tällä kertaa kepeiltä, jotka eivät tänä päivänä Brunoa oikein kiinnostaneet. Ja parhaimman vauhdin söi maneesin erittäin pehmeä ja “upottava” pohja!

Video:

Kuvat:

Panorama teeman on tehnyt Themocracy