Tampereen pentunäyttely 25.9.2011

Tuomari: Tarmo Viirtelä

Tulos: PEK-1 KP, PU-2

 

Pentunäyttelykiertueemme jatkui sunnuntaina Tampereella. Tällä kertaa oltiin ulkona viileässä syyssäässä, onneksi ei kuitenkaan satanut. Myös tänään havannapentuja oli ilmoitettu 6 kpl, joista yksi oli kuitenkin poissa. Pikkupennuissa Carloksella oli jälleen yksi kilpakumppani. Tänään onneksi ei kilpakumppaneita tarvinnut haukkua, vaan Carloksen esiintyminen näytti ajoittain jo ihan näyttelykoiran esiintymiseltä. Intoa oli taas niin paljon, että neljällä jalalla Carlos malttoi kuitenkin liikkua vain ajoittain. Carlos voitti pikkupentu-luokan ja sai KP:n. Vaikka käyttäytyminen oli parantunut edellispäivästä huomattavasti, oli tulos sama PU-2 myös tänään.

 

Vaikka auton mittariin kertyi taas roppakaupalla kilometrejä, oli reissu kuitenkin ihan kannattava. Paljon saatiin hyvää kokemusta ja tästä on hyvä jatkaa harjoittelua…

 

Hämeenlinnan pentunäyttely 24.9.2011

Tuomari: Juha Putkonen

Tulos: PEK-1 KP, PU-2

 

Viime viikonloppuna Carlos pääsi avaamaan näyttelyuransa kahdessa pentunäyttelyssä. Koska näin syksyllä näyttelyitä on vähän etenkin täällä pohjoisessa, päätimme lähteä Elinan ja toyvillakoira Helyn kanssa haistelemaan etelä-Suomen tuulia ja hakemaan kokemusta näyttelyistä.

Lauantaina Hämeenlinnan pentunäyttely järjestettiin Tuuloksessa kauppakeskuksen parkkihallissa. Pimeä ja kaikuva halli oli pennuille aika jännä paikka, mutta yllättävän nopeasti Carloskin tottui hälinään. Havaneesipentuja oli ilmoitettu yhteensä 6 (3 urosta ja 3 narttua). Yksi narttupennuista oli Carloksen sisko Vera (Torcedore’s Narsica Primavera).  Kasvattaja-Kirsikin pääsi paikalle katsomaan sisarusten ensi askelia näyttelykehässä.

Carloksella oli taas kova vauhti päällä… vähän ehkä liiankin kanssa, sillä ensi esiintyminen kehässä meni lähinnä haukkumiseksi. Kilpakumppanit täytyi heti haukkua eikä esiintymisestä tullut oikein mitään. Yksilöarvostelussa käyttäytyminen oli kuitenkin hieman parempaa. Käyttäytymisestään huolimatta Carlos voitti pikkupentujen luokan saaden KP:n. Paras urospentu -kehä meni myös haukkumiseksi ja vanhempien pentujen paras pentu käteltiin ykköseksi ja Carlos jäi toiselle sijalle.

 

Vaikka käytöstä pitää vielä hioa ja paljon, oli arvostelu kuitenkin ihan mukavaa luettavaa:

N. 7 kk. Kookkaanpuoleinen, vahvarakenteinen. Oikeat rungon mittasuhteet. Hieman pyöreyttä kallossa. Hyvät korvat. Keskiruskeat, hieman vuotavat silmät. Hyvä purenta. Hyvin kehittynyt rintakehä ja eturinta ikäisekseen. Hyvä pentukarva. Hyvä häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu hyvällä ryhdillä, askelpituudella. Ihana havannan temperamentti. Ei saa kasvaa enää kokoa eikä vahvuutta.”

 

Elinan toyvillakoira Hely oli hienosti ROP-pentu ja mikä parhainta… pikkuneiti liiteli vielä päivän päätteeksi RYP2- sijalle! Mahtavaa ja onnittelut vielä kerran Elina! :)

Carloksen ensimmäinen Match Show 4.8.2011

Torstaina 4.8.2011 lähdimme työpäivän jälkeen käymään Sotkamossa, missä Sotkamon koiraharrastajat järjestivät Match Shown. Nyt oli Carloksen vuoro päästä ensimmäistä kertaa kehään harjoittelemaan ja Bruno oli mukana vain kannustusjoukoissa. Pentuja oli paikalla yhteensä 1o. Carlos pääsi kehään kilpailemaan yhdessä nuoren saksanpaimenkoiran kanssa. Ajoittain esiintyminen oli ihan mallikasta ja ajoittain vähän vähemmän…. Carlos sai kuitenkin punaisen nauhan. Punaisten pentujen kisassa Carlos kyllä yllätti minut ihan täysin voittamalla luokkansa! :D Hieno aloitus pikku villi-Carlokselta! BIS-kehässä sijoitusta ei sitten enää tullut. Pitkä ilta väsytti jo kovasti ja esiintyminen ei enää oikein kiinnostanut :)

Piteå kv 17.7.2011

 

Tuomari: Anna-Liisa Heikkinen

Tulos: VAL ERI-1  CK, Cert, Cacib, VSP, SE MVA!!!

 

Sunnuntaiaamu 17.7. valkeni Luulajassa onneksemme ihanan aurinkoisena ja lämpimänä. Lähdimme aamulla hyvissä ajoin ajelemaan noin 50 km päässä olevaa Piteåta ja näyttelypaikkaa. Näyttelypaikalle löysimme hyvin, mutta kehämme olivat valitettavasti täysin eri puolilla aluetta. Havaneesikehä alkoi heti aamusta ja havaneeseja oli ilmoitettu kehään yhteensä 39 kappaletta. Vaikka matkaseura olikin alueen toisella puolella niin yksin päivää ei kuitenkaan tarvinnut viettää, sillä tunnelma havakehän reunalla oli todella leppoisa ja mukava.

 

Havaneesit tuomaroi siis suomalainen Anna-Liisa Heikkinen. Uroksia oli yhteensä 18. Valioluokassa oli yhteensä 6 urosta ja Bruno nappasi voiton tästä porukasta tuomarin mukaan parhaalla turkin laadulla! Lopuksi tuomari valitsi Brunon vielä paras uros -kehässä ykköseksi hienon arvostelun kera! “Utmärkt typ o. storlek o. prop. Vackert huvud, o. uttryck. Bra hals, o. överlinje. Tillr. vinklad fram/bak. Välansatt, välburen svans. Vacker päls. Goda rörelser o. temp.”

Bruno sai siis Ruotsin Sertin ja valmistui siis samalla Ruotsin Muotovalioksi!!! Aivan mahtavaa! ROP-kehässä narttujen ykkönen Eva’s Aha Amazing Grace valittiin lopulta ROP:ksi ja Bruno VSP:ksi :D Kyllä oli mahtava viikonloppu: lauantaina ROP ja Cacib ja sunnuntaina VSP, Cacib, Ruotsin sert ja SE MVA!!!

 

Villakoirakehässä Elinan Säde jäi niukasti PN-2 -sijalle saaden vara-Sertin ja vara-Cacibin! Kiitos Elinalle mukavasta viikonlopusta ja matkaseurasta :D

 

Oulun kv 16.7.2011

Tuomari: Kristiina Ahlberg

Tulos: VAL ERI-1 SA, PU-1, Cacib, ROP

 

Heinäkuun puolessa välissä oli vuorossa meidän odotettu näyttelyviikonloppu. Lauantaina 16.7. suuntasimme Elinan ja toyvillakoira Säteen kanssa Oulun kv-näyttelyyn ja sieltä jatkoimme matkaa Ruotsin puolelle  sunnuntaiksi Piteån kv-näyttelyyn.

 

Lauantaina aamulla ajelimme harmaassa ja sateisessa kelissä Ouluun. Havaneeseja Kristiina Ahlbergin tuomaroimaan kehään oli ilmoitettu 13, joista uroksia oli vain 3 ja loput narttuja. Bruno esiintyi taas taatuun varmaan tyyliinsä ja nappasi urosten voiton Cacibin kera. Narttujen voittoon ylsi ihana Tiinan ja Kirsin Esteri (Torcedore’s Glamorosa).  ROP-kehässä Bruno vei sitten tiukan kamppailun ja valittiin rotunsa parhaaksi! :) Ryhmäkehiä emme tällä kertaa malttaneet jäädä vesisateeseen odottamaan, sillä halusimme päästä hyvissä ajoin Ruotsin puolelle Luulajaan, josta olimme varanneet hotellin ja matkaakin oli jäljellä vielä noin 300 km.

Havannalaiset ry:n erikoisnäyttely Rantsilassa 29.5.2011

tuomari: Markku Kipinä

tulos: VAL ERI-

 

Tänä vuonna havannalaisten erkkari järjestettiin taas pohjois-Suomessa. Niinpä matkasimme toukokuun viimeisenä sunnuntaina Rantsilaan. Urokset arvosteli tuomari Markku Kipinä. Bruno esiintyi hienosti ja sai hyvän arvostelun. Valioluokassa kilpaili yhteesä 10 urosta, joista Bruno ei tällä kertaa sijoittunut. Päivän päätteeksi Bruno esiintyi vielä Bannera’s -kasvattajaryhmässä, joka sijoittui toiseksi.

Päivä oli oikein mukava mahtavassa seurassa. Kiitokset kaikille asianosaisille! :)

 

Outokumpu ry 16.4.2011

tuomari: Hans Almgren, Ruotsi

tulos: VAL ERI-3, SA

 

Huhtikuussa lähdimme käymään Outokummun ryhmänäyttelyssä. Matkaseuraksemme saimme Miian ja Brunon siskopuolen Lilan (Bannera’s Ounce of Star Dust). Havannalaiset arvosteli tällä kertaa ruotsalainen Hans Almgren. Bruno oli niin täynnä energiaa päästessään kehään, ettei esiintymisestä meinannut tulla mitään, kun oli koko ajan kiire joka paikkaan. Hienosti ukkeli kuitenkin malttoi seistä ja saikin erinomaisen arvostelun, jossa loppumainintana “full of energy”. Bruno jäi valioluokassa kolmanneksi ja paras uros -kisassa tipahdimme juuri sijoituksilta ja jäimme viidensiksi.

Näyttelyissä oli mukana myös Brunon kaunis tytär Pepita (Zeraldas Icon of Happiness). Kiva oli nähdä Pepitaakin pitkästä aikaa.

 

Näyttelymatka Liettuaan

Maaliskuun puolessa välissä teimme näyttelymatkan Liettuaan, Vilnaan, jossa oli viikonlopun aikana kaksi kv-näyttelyä.

MiliaM Travelsin bussimatkalle lähdimme Brunon kanssa yhdessä neljän muun havaneesin: Mimosan, Violan, Noten ja Väinön sekä heidän omistajien Tanjan ja Katjan.

Lauantaina havaneesit arvoteli tanskalainen Kitty Sjong. Havaneeseja oli ilmoitettu yhteensä 16. Bruno esiintyi hienosti, mutta tuomari tykkäsi enemmän vähän isomman kokoisista uroksista ja Bruno jäi valioluokassa sijalle 2. ja hävisi vara-Cacib -kilpailun Notelle! Notelle ja Katjalle onnittelut Cacibiksi vahvistuvasta vara-Cacibista! Päivän päätteeksi esitimme vielä Bannera’s -kasvattajaryhmän, joka pääsi isossa kehässä 8. parhaan joukkoon.

Sunnuntaina havaneesit arvosteli Laurent Heinesche Luxemburgista. Tänään havaneeseja oli ilmoitettu 15.  Nyt oli Brunon päivä! Bruno voitti valioluokan ja sitä myöten myös valittiin parhaaksi urokseksi! Näin ollen Bruno sai Liettuan sertin ja valmistui Liettuan muotovalioksi. Ja tilille samalla napsahti myös se mitä lähdettiin hakemaan eli se viimeinen ulkomaan Cacib, jolla Bruno valmistui myös Kansainväliseksi muotovalioksi eli C.I.B.:ksi!!! C.I.B. -titteli vaatii vielä FCI:n vahvistuksen. Esitimme myös Bannera’s -kasvattajaryhmän, joka pääsi tänäänkin jatkoon isoon kehään, tällä kertaa 6 parhaan joukkoon.

Brunon tittelirivi komistui siis kahdella uudella tittelillä ja kuuluu nyt seuraavasti: C.I.B.*, FI & EE & LT MVA, EEV-10 Bannera’s Indelible Icon! Tämän kunniaksi päästiin kehän reunalla poksauttamaan kuohuviinit ja paluumatkalla laivalta matkaan tarttui shampanjapullo saavutusten kunniaksi!

Matka oli todella onnistunut niin tulosten kuin matkajärjestelyidenkin puolesta ja matkaseura oli mitä parhainta! Rankka ja pitkähän se matka täältä Kajaanista käsin oli, mutta onneksi ei tarvinnut palata tyhjin käsin kotiin!

Tamminäyttely, Kajaani kv 9.1.2011

tuomari: Marjatta Pylvänäinen-Suorsa

tulos: VAL ERI 2, SA

Myös näyttelyvuosi 2011 polkaistiin käyntiin koti-Kajaanista, perinteisestä Tamminäyttelystä. Pakkanen pysyi tänä vuonna ihan maltillisissa lukemissa ja hyvissä tunnelmissa pääsimme testailemaan uusia näyttelysääntöjä. Irlantilaisen Michael Forten estyessä saapumaan Kainuuseen havannalaiset tuomaroi hyvin lyhyellä varoitusajalla Marjatta Pylvänäinen-Suorsa.

Valiouroksia oli kehässä arvosteltavana yhteensä 4, joista Bruno sijoittui tilalle 2. Uusien näyttelysääntöjen mukaisesti Bruno sai kilpailuluokassa myös SA:n (= sertifikaatin arvoinen), jolla siis luokkasijoittuneet pääsevät kisaamaan PU/PN -kehään. Paras uros -kehästä ei kuitenkaan enää sijoitusta tullut, joten tällä kertaa tyytyminen tulokseen: VAL ERI 2, SA.

Helsinki Winner 2010 ja Voittaja 2010 -näyttelyt Helsingissä

Helsinki Winner 2010: 11.12.2010

Tuomari: Roger Barenne, Ranska

Tulos: VAL ERI-

Voittaja 2010: 12.12.2010

Tuomari: Pirjo Aaltonen

Tulos: VAL ERI4

Näyttelyvuoden 2010 päättäjäisiä vietettiin perinteisesti Messarissa.

Lauantaina 11.12.2010 kilpailtiin Helsinki Winner 2010 -tittelistä. Valiouroksia oli ilmoitettu yhteensä 11 ranskalaisen Roger Barennen arvosteltavaksi. Bruno sai laatuarvostelusta Erinomaisen, mutta ei sijoittunut kilpailuluokassa. Päivän päätteeksi Bannera’s -kasvattajaryhmä sijoittui toiseksi saaden KP:n.

Sunnuntaina jatkettiin Voittaja 2010 -näyttelyn merkeissä. Tällä kertaa Pirjo Aaltosen  arvostellessa havaneesit. Valioluokassa kilpaili tänäänkin 11 urosta. Bruno nappasi mukavasti hienolla esiintymisellään valioluokan 4. sijan. Paras uros -kisassakin Bruno oli mukana loppumetreille asti jääden kuitenkin epäviralliselle “pu5 -sijalle”.

Panorama teeman on tehnyt Themocracy